sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Miksi homot pitävät meteliä itsestään?


Hei sinulle, tämän viestin vastaanottaja. Jos huomaat aina kesäkuussa miettiväsi miksi homojen täytyy yleensäkin järjestää kulkueita, painu vittuun tältä sivulta.

Mä olen vuoden elämästäni ollut raa'asti koulukiusattu nuori poika. Mua haukuttiin ja vähäteltiin, tönittiin ja lyötiin, mua päin räittiin, mun päätä lyötiin seinään, mun kuvistöitä sotkettiin, mun tavaroita vietiin ja levitettiin pitkin pihaa. Kun mä istuin luokassa pulpettiin, mun takana oleva tyttö huusi "Eteenpäin!" ja edessä oleva poika "Taaksepäin!", koska kummankin mielestä mä istuin liian lähellä. Talvella mua heiteltiin lumipalloilla ja mun naamaan hierottiin lunta. Liikunnan tunnin aikana mun reppuun laitettiin kivan pojan kengät, sitten ne kaivettiin sieltä ulos ja mua syytettiin varkaaksi. Monta kertaa mulle sanottiin, että kevään viimeisenä koulupäivänä mut hakataan kunnolla. Mä olen ollut vitun homo ja vitun kyllästynyt olemaan vitun homo.

Jonkun mielestä oli tänään taas sanomisen arvoinen pointti, että ei hänkään julista olevansa hetero. Et varmaan julistakaan, mutta sä et ole joutunut kokemaan sun seksuaalisuutees viittaavaa vittuilua ja pahoja puheita koko ajan tietäen, että oikeasti sä olet juuri sellainen ihminen miksi ne sua väittää. Mä selvisin siitä paskasta. Mä haluan olla rohkea ja niinä hetkinä kun mä autan muita olemaan rohkeita musta tuntuu siltä, että mä räjähdän ylpeydestä ja tarkoituksen tunteesta. Kun mä kävelen siellä, mä toivon, että joku mun kaltaiseni poika näkee mut tien sivusta tai valokuvasta, saa siitä muiston ja miettii, että sekin voi kasvaa aikuiseksi, jolla on ihan kiva elämä.

1 kommentti:

  1. Kiitos! Ravisteleva, tärkeä ja super-oivaltava kirjoitus.
    Tulin surulliseksi ja vihaiseksi että olet joutunut kokemaan tuollaista.
    Tämän postauksen voisi kyllä jotenkin nostaa ylös ("Lukijoiden suosikit", tms.),varsinkin kun tuntuu, ettei ajan henki ole vuodessa varsinaisesti mullistunut...

    VastaaPoista