Oon miettinyt, että onko mulla romanttista orientaatiota lainkaan tai haluanko mä olla romanttisissa tekemisissä yhtään kenenkään kanssa. Yritin joitakin viikkoja sitten sijoittaa itseni johonkin pisteeseen janalle, jonka toisessa päässä on täysin epäromanttinen suhtautuminen ihmisiin, toisessa taas täysin romanttinen. Päädyin kuvaamaan itseäni piirtämällä janasta erillisen ympyrän, johon kirjoitin "disconnected".
Mun on vaikeaa saada kiinni koko romanttisen rakkauden tunteesta. Joskus tuntuu, että olen samaan aikaan tosi kovasti himoissani, ihastunut ja kosketusta kaipaava ja mietin, että onko tämä nyt sitten sitä rakkautta. Mulle on hyvin selvää mihin suuntaan mun seksuaaliset tekoni, haluni ja fantasiani kohdistuu. Mä tunnen sen puolen itsessäni.
Joskus omien tunteiden erittelyssä helpottaa, kun seksuaalinen suuntautuminen mielletään eri asiaksi kuin romanttinen suuntautuminen. Mun ajatteluani se sekoittaa tällä hetkellä ihan valtavasti, koska mun seksuaalisten ominaisuuksieni rinnalla se romanttinen puoli on vain outo tyhjiö. Juuri nyt mulla ei ole ketään, joka rakastaa/haluaa mua tosi voimakkaasti takaisin samalla tavalla kuin mä rakastan/haluan häntä. Vaikka mun tunteillani olisi joku yksittäinen kohde ja kaunis vastakaiku, silti mä vierastaisin koko rakastamisen ajatusta.
Mä en ikinä halua muuttaa pysyvästi yhteen kenenkään kanssa. Mä arvostan omaa yksityisyyttäni ja mun mielestäni toisen ihmisen kanssa asumisesta on hitosti vaivaa. Mä en halua jaettua pankkitiliä tai yhteistä omaisuutta kenenkään kanssa vain siksi, että me satutaan tykkäämään toisistamme ja leikitään pariskuntaa. Mä en halua lapsia.
Mä mietin tätä asiaa tänään suihkussa ja mulle tuli sellainen ajatus, että ei musta heti tee epäromanttista ihmistä se, jos mä en halua parisuhdetta samoilla säännöillä kuin muut. Jos mä haluaisin sitoutua, mun solmu olisi ihan erilainen kuin kaikki ne, mitä oon tähän mennessä ympärilläni nähnyt. Eikä se olisi mikään umpisolmu.
Musta tuntuu että meidän homojen on vähän helpompi kyseenalaistaa näitä perustavanlaatuisia nyky-yhteiskunnan parisuhdemalleja, kun ollaan niin paljon jo kasvaessamme jouduttu hyväksymään se muu erilaisuus ja yhteiskunnan perusmalliin sopimattomuus itsessämme. Ei se silti helppoa ole keksiä pyörää uudelleen. Tsemppiä sulle ja muillekin perusboksiin sopimattomille :)
VastaaPoistaJoo. Oon samaa mieltä. Ja ehkä oon näissä piireissä myös tullut tavallista enemmän törmänneeksi erilaisiin perhemuotoihin ja ihmissuhdejärjestelyihin, mikä sekin pistää punnitsemaan omia toiveita. Eli toisaalta, vaikka mua varten ei tunnu juuri nyt olevan mitään hyviä valmiita malleja, on edes jotain muutakin mihin verrata kuin perinteinen oman isän ja äidin avio(ero)liitto. :D
PoistaEi oo helppoa, mutta ei mua onneksi painakaan tää asia. Se hakee muotoaan. Voisi vaivata enemmän nää mun persoonani ja kohtaloni epätavallisuudet, jos ei niitä olisi jo ennestään pitkä lista.
Kiitos hei mukavista sanoista. Cheers. :)