keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Kivaa ja raskasta (kuva)


 
Kun ihminen voi huonosti, on ajatuksia, joilla voi saada itselleen vielä huonomman olon. Mun uusin juttuni on, että oon päättänyt olevani ruma ja ei-haluttava. Sitten kirjaudun seuranhakusivustoille pitkästä aikaa ja luen muiden sinne jättämiä ylistyskommentteja etsien hyväksyntää ja osoittaakseni itselleni olevani väärässä, mutta mikään niistä sanoista ei tunnu miltään, koska mä vain olen päättänyt olevani susiruma ja vaikka jotkut jonkun aivotoiminnan häiriönsä vuoksi pitäisivätkin mua ulkoisesti haluttavana niin kukaan niistä ihmisistä ei tunne mua oikeasti.

Pyörittelin tänään taas ajatusta siitä, että pitäisikö mun rajoittaa tähän blogiin piirtämistä tai kirjoittamista niinä hetkinä kun musta tuntuu pahalta, koska miksi kukaan haluaisi lukea valitusta eikä siitä tule kenellekään parempi mieli, mutta seuraava ajatus oli, että sitten en piirtäisi tai kirjoittaisi enää koskaan. Se ei ole totta, mutta sellaisia ajatuksia mun mieleeni tulee ja ne tuntuu todellisilta. Mun on raskasta sietää mun omia ajatuksiani nyt. Mä ajattelen olevani ruma kuoleva aikapommi ja se on nyt se mielentila mitä en pääse pakoon.

Varmaan monet mun sarjakuvistani liittyvät ihokarvoihin, koska joka päivä mua katsoo peilistä ruma ihminen ja multa vaatii jaksamista tehdä siitä vähemmän ruma ihminen ja silti se ei ole kaunis ihminen. Taistelen partaa ja kaikkia muita karvoja vastaan ja sitten kuolen. Just niin.

Mä en ihan oikeasti pelkästään ryve itsesäälissä ja omissa negatiivisissa ajatuksissani ja mä yritän voida paremmin. Oon nähnyt kavereita ja ystäviä, ulkoillut, urheillut, syönyt hyvin ja hoitanut asioita, mutta tunnen itseni todella etäiseksi tästä kaikesta ja oon väsynyt ongelmiini ja jaksamattomuuteeni. Ehkä mun pitäisi lakata sopimasta menoja miellyttääkseni muita ihmisiä ja hoitaa itseni kuntoon. Kun mä heräsin tänään, olin valmiiksi poikki. Sitten tein monta tuntia todella tärkeitä paperiasioita, vaikka en olisi jaksanut tai halunnut, mutta mä tein ne.

Kirjoitin "hoitaa itseni kuntoon", mutta ehkä mua vaivaavatkin vain ne ylimääräiset menot, mihin olen suostunut, vaikka en jaksaisi. Ei. Mua vaivaa tehtävien ja asioiden kasaantuminen. Normaalit kotityöt vaativat multa voimaa ja silti mä teen niitä. En kaikkia, koska mä en myöskään halua siivota ja pyykätä koko päivää, vaan mä haluan ulos tästä talosta. Mun kaveri kävi mun asunnossa ja mua hävetti. Löysin pöydälle unohtuneen soijamaidon. Jos mä lasken jotain kädestäni, se unohtuu. Ehkä mun aivot lahoo.

Oon väsynyt. Mä halusin ulos, mutta ihan sama. Menen nukkumaan.

MIKSI MUA EI HALUA KUKAAN? MIKSI MINÄ OLEN YKSIN? MIKSI MINÄ OLEN LÄHTÖKOHTAISESTI JA YTIMELTÄNI YKSINÄINEN IHMINEN, VAIKKA MULLA OLISI SADOITTAIN YSTÄVIÄ JA RAKKAUTTA TAI MUKA-RAKKAUTTA TAI... JOTAIN! MÄ EN EDES TIEDÄ MITÄ MULLA ON, ONKO MULLA MITÄÄN ANNETTAVAA TAI KYKENENKÖ MÄ TÄHÄN IKINÄ! MÄ EN HALUA OLLA AINA VAIN YKSIN!

Vittu mä olen niin väsynyt mun omiin ajatuksiini että mä en jaksa enää hetkeäkään itseni seuraa. Mä olen niin kyllästynyt tähän väsyneeseen ihmiseen tai ihmisperseeseen eli itseeni, jota mä saan joka päivä komentaa, jotta se tekisi edes yksinkertaisia asioita edes jollain hyväksyttävällä tavalla. Mä en vittu jää tähän yksiöön mätänemään itseni kanssa ja kusemaan unirytmiä vain herätäkseni keskellä yötä ja nukkuakseni taas lisää.

Mä olen jo hoitanut ihan helvetin paljon asioita voimavaroihini nähden ja jos mä en nyt käy suihkussa, aja partaa ja mene ulos niin mikä mun palkintoni tästä kaikesta paskasta on? Mä halusin pois tästä talosta ja mä varmasti menen pois tästä talosta. Mun täytyy tuulettua. Täällä on raskasta. Ehkä siellä on kivaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti